Arjen helmiä

Arjen helmiä

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ihminen tarvitsee ihmistä

Ajattelin kirjoittaa tänään tänne runon, joka on syvästi koskettanut minua ja jonka joka sana on kaunis ja puhutteleva. Kirjoitin runon jo aikanaan yhteiseen kihlajaisalbumiimme, jonka jouduimme sittemmin mieheni kanssa hävittämään hometalossa asumisen seurauksena. Runo kertoo ihmisyydestä ja siitä, kuinka kukaan ei tässä maailmassa pärjää yksin. Olemme mieheni kanssa saaneet niin paljon tukea viime vuosina ystäviltä, läheisiltä, toisilta ja täysin tuntemattomiltakin, että minulla ei ole edes sanoja kertomaan, kuinka kiitollinen olen. Kun jonain päivänä saamme vihdoin asettua kotiin, jossa pystymme elämään,aion kehystää nämä pienet, mutta suuret sanat. Se taulu pääsee kodin kauneimmalle paikalle.


"Ihminen tarvitsee ihmistä 
ollakseen ihminen ihmiselle, 
ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho, 
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, 
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvisee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille, 
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä." 
-Tommy Tabermann-


Näihin sanoihin, oikein hyvää tulevaa viikkoa kaikille! Ollaan kiitollisia ystävistä ja läheisistä. Me tarvitsemme toisiamme.

ps. Arvonnan voittaja on nyt selvillä ja ekologiset tiskirätit lähtevät Niinan luokse! Suoritin arvonnan arvontakonetta käyttämällä. Onnea voittajalle ja kiitokset kaikille osallistuneille!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Ensimmäinen blogiarvonta

Mekko on KatiK:n käsialaa
Sain Varkaudessa sijaitsevasta ihanasta KatiK design Puodista kivan pikkupaketin arvottavaksi teille blogini lukijoille. Puoti myy pääasiassa iloisista ja pirteistä kankaista tehtyjä vaatteita ja asusteita ja mikä hienointa, suuri osa kankaiden kuoseista on omistajan itse suunnittelemia. Kaikki myymälän vaatteet on valmistettu käsin ja tehty Suomessa. Liikkeellä on myös omat nettisivut, johon pääsette tästä. Käykäähän tutustumassa ihaniin vaatteisiin ja kivoihin sisustustuotteisiin!

Arvottavaan pakettiin sisältyy nämä kolme pirtsakoista kankaista valmistettua MonenVuodenRättiä. Itsellä ja useammalla tutulla on nämä ekologiset rätit käytössä ja ne ovat olleet ensiluokkaiset! Rättien likaantuessa heität ne vaan pyykkikoneeseen ja taas uudelleen käyttöön.




Blogiarvonnan ohjeet:

1. Saat yhden arvan, jos kirjoitat alla olevaan kommenttikenttään tai Facebookin kommenttikenttään "osallistun". Jos esiinnyt "anoynyyminä", muistathan laittaa sähköpostiosoitteesi.

2. Saat kaksi arpaa, jos teet edellisen ja tykkäät Herkkä elämä-sivustosta (tai olet jo tykännyt).

Arvontaan osallistumisaikaa on yksi viikko eli 23.1-30.1.2016. Ilmoitan ensi viikon sunnuntaina voittajan ja otan yhteyttä henkilökohtaisesti. Onnea kaikille arvontaan!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Remonttikuulumiset

Meidän muutaman viikon evakkomatka vanhempieni mökille on vaihtunut nyt kolmen kuukauden mittaiseksi seikkailuksi maaseudun rauhaan. Näin luonnonlapsena olen nauttinut aivan suunnattomasti olla täällä veden äärellä kuunnellen hiljaisuutta ja tehden lapsen kanssa retkiä läheiseen sadunomaiseen metsään. Puusauna on ollut myös ihanan rentouttava ja Milastakin on kuoriutunut oikea tehokylpijä, pikku saunatonttu.

Myönnettäköön, että yhden kerran minullakin on tullut ikävä kaupunkiin. Muutama viikko sitten elohopea painui lämpömittarissa kolmeenkymmeneenyhteen asteeseen ja isäni sanoin, mökki alkoi paukkaa liitoksistaan. Ikkunaverhoilla oli aivan oma svengi menossa, kun ne tanssivat hirsien välistä puhuttavan tuulen mukana. Putket vetivät itsensä umpijäähän, mikä tarkoitti sitä, että suihkussa ei käyty, astioita ei tiskattu eikä vessaan ollut mitään asiaa. Ulkohuussin styroksinen rengas ei lämmittänyt sitten niin kumpaakaan päätä. Viimeinen silaus oli, kun ovenraosta sisään livahti pikkunen hiiri pienine korvineen. Mila oli tietysti innoissaan uudesta lemmikistämme ja varsin hauskaa siitä teki se, että äiti ja isi jahtasivat kotihiirtä ympäri tupaa. Paukuttavista pakkasista kuitenkin selvittiin ja mikä hienointa, mökki pysyi kasassa. 


Rempallaan oleva remppa on näyttänyt nyt valoa valmistumisesta ja saa nähdä päästäänkö jo lähiviikkoina testailemaan kotia. Kirjoittelen tänne pian, miltä tilanne näyttää. Pysyykö silmät kosteusvaurioremontin jälkeen vielä päässä ja tuleeko kodista meidän ikioma pesä? Jännittäväähän tämä on ja varsinkin, kun kaikki on mahdollista. Apua!


Talvisen aurinkoista viikonloppua kaikille! 




lauantai 9. tammikuuta 2016

Unelmia ja kipukoukkuja

Moni kysyy minulta, miltä se kipu oikein tuntuu? Tottuuko kipuun?

Se tunne on kuin sarveiskalvojen päällä olisi kasa rouheaa ja säröistä soraa. Se on jatkuvaa kovaa poltetta, kihelmöintiä ja viiltoja. Piinaavaa lieskojen lyöntiä. Päivät vaihtelevat hyvin paljon riippuen, missä käyn. Jos käyn kaupoilla, tiedän, että päivästä tulee hankala kirkkaiden valojen ja pöhisevien ilmanvaihtojen vuoksi. Jos astelen paikkoihin, jossa on muovimatto tai laminaatti, tunnen sen heti silmieni pinnalla, sillä viimeisetkin kyyneleet haihtuvat sekunneissa. Myös sisäilman kosteuspitoisuuden voin sanoa välittömästi. Olenkin vitsaillut, että voisin täysin kertoa silmät kiinni, mikä materiaali lattiassa on, mikä ilmanvaihto talosta löytyy ja mikä on sen hetkinen ilmankosteus. Olen tällainen kävelevä ilmankosteusmittari.

Tietynasteiseen kipuun tottuu. Lääkärit ovat hämillään, kun sanon, että minulla on tänään erityisen hyvä silmäpäivä, vaikka silmäni olisivat todella ärtyneet ja rutikuivat. Olen tottunut tiukkaan kipuun, joten pienikin helpotus ja vähempi kiristys tuntuu hyvälle. En myöskään ajattele kipua joka hetki, vaikka välillä se onkin mahdotonta. Kipu on osa minua, mutta en halua antaa sen estää minua nauttimasta elämästä. En aio antaa kivun nujertaa minua. Aion silti kurkottaa kohti unelmiani ja elää täysillä, vaikka se vaatii paljon työtä ja ratkaisuja, joita en ollut ennalta ajatellut. Koskaan ei pidä luopua unelmistaan! 


perjantai 1. tammikuuta 2016

TOIVEPOSTAUS: Tyttäremme syntymä

En tule koskaan unohtamaan sitä päivää, kun raskaustestiin ilmaantui ne kaksi punaista viivaa. Oli syyskuu ja minun syntymäpäivä. Jokavuotiseen tapaan juhlapäivä oli sateinen ja värikäs (ruska-aika, jos ymmärrätte mitä tarkoitan), mutta sinä vuonna päivä oli erityisen onnellinen. Jopa epätodellinen.

Ollessani aivan alkuraskaudessa viikolla seitsemän, tapahtui käänne, jota en osannut odottaa. Muistan vieläkin, kun olin ottamassa makaronilaatikkoa uunista ja henkeä ahdisti niin vietävästi. Astmani paheni rytinällä. Eräs kätilö sanoi minulle tuolloin, että raskaus on aika, joka näyttää, mille elimistö on altis. Ne olivat viisaat sanat.
Viikko ennen laskettua aikaa

Astmalääkkeiden määriä tuplattiin, välillä nelinkertaistettiin ja sikiön vointia kontrolloitiin tarkasti. Pieni ihmistaimi kasvoi onneksi hyvin ja sydän löi vahvasti joka kerta. Kymmenen viikkoa ennen laskettua aikaa raskaus sai kuitenkin jälleen uuden käänteen, kun vatsani alkoi supistella rajusti. Makasin osastolla käyrissä, kun supisteluja tuli parhaillaan muutaman minuutin välein. Pelkkä istumaan nouseminen tai kyljen kääntäminen laukaisi ne. Pelkäsin noina hetkinä todella paljon. Pelkäsin, että lapsi olisi liian hento ja voimaton syntymään tähän maailmaan. Pikku neiti osoittautui kuitenkin todelliseksi taistelijaksi, pieneksi sisupussiksi neuvolan terveydenhoitajan sanoin ja lopulta pieni malttoikin pysytellä omassa yksiössään vielä kaksi viikkoa yliajalle.

Synnytys käynnistyi viileänä kesäyönä. Mieheni oli töissä toisella paikkakunnalla, joten hän lähti pian soitettuani ajelemaan luokseni ja onneksi lähti pikimmiten, sillä tyttäremme halusi tulla maailmaan todellista pikavauhtia. Oli hetkistä kiinni, ettei tyttäremme syntynyt kotiin. Mieheni piteli synnytyssalissa tiukasti kädestäni kiinni, kun elimistöni tärisi kivusta. Kaikki meni todella luonnollisesti ilman kipulääkkeitä ja pian rintani päälle nostettiin pieni ja lämmin ruusunnuppusuu. Liikutuksen ja onnen kyyneleet virtasivat silmistäni. Ensimmäiset hetket olivat kertakaikkisen sadunomaisia. Mieheni istui keinutuolissa kapalo sylissään ja silitti pienen ihmeen poskia. Pyöreät ja pehmeät, untuvaiset. Olin niin onnellinen, että pikkuinen jaksoi taistella raskauden loppuun saakka. Kaikki pelko oli hetkessä poissa.


Muutaman tunnin ikäisenä
Heti synnytyksen jälkeen silmäoireeni pahenivat radikaalisti. Silmien kuivuus muuttui vaativaksi, vaaralliseksi, mahdottomaksi. Reuma paheni hetkessä. Joku kysyi minulta kerran, kaduinko lapsen tekemistä. Olisinko ryhtynyt tähän, jos olisin tiennyt, miten elimistöni reagoi? Olin kysymyksestä hämilläni, sillä en ole kertaakaan miettinyt asiaa noin. Mikään maailmassa ei voi korvata tytärtämme. Ei mikään. Hän on meidän onni, lahja ja rakkaus.
"Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä
Sillä saattajani on
Vasta syntynyt"

  

Meidän perhe