Arjen helmiä

Arjen helmiä

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kosinta

Sinä päivänä olimme Kajaanissa katsomassa mieheni sotilasvalaa, joka oli näyttävä tilaisuus. Aurinko porotti kuumasti niskaan ja sotilasmusiikki loi vahvan tunnelman. Armeijan munkit piirsivät sokerilla kauniit kaaret huuliin. Ne maistuivat erityisen hyville. Tilaisuuden päätyttyä istuimme autossa ihan lähekkäin, emme olleet nähneet viikkoihin. Ikävä oli valtava. 

Päätimme lähteä päivän päätteeksi vielä iltakävelylle läheiselle rannalle. Aurinko leikitteli säteillään saaden järven pintaan kauniin kimalluksen aikaan. Jatkoimme kävelyä vanhalle puusillalle, johon mieheni innoittamana raapustimme meidän nimikirjaimet. Halasimme sillalla pitkään.


Palatessamme kotiin, annoimme pikkupaketit toisille vuosipäivän kunniaksi. Olimme tuolloin kahdeksantoista ja seurustelleet kaksi vuotta. "Kuule, ollaanko peikkoja? Solmitaanko hännät yhteen niin, ettei meitä enää voi mikään erottaa."Nuo sanat kirjoitin miehelleni antamaani korttiin. Ajatelma oli minusta leikkisä, ehkä lapsenomainenkin, mutta sisälsi syvällisen ajatuksen. Ilta verhoili asunnon, kun mieheni tuli aivan lähelle ja kuiskasi korvaani "Mennäänkö rakas kihloihin?". 


Päivälleen neljä vuotta kihloihin menon jälkeen menimme naimisiin ja kuten olenkin blogissani useampaan kertaan maininnut, päivä oli meille erityisen merkityksellinen ja tärkeä. Kaiken sen ongelman ja väsymyksen keskellä oli päivä, jolloin rakkaat ihmiset olivat ympärillä ja saimme viettää ihanaa aikaa yhdessä. En unohda häitämme koskaan. Ne muistot ovat piirtyneet sydämeeni. Ikuisesti.


Kuva: Mikko Laitinen

maanantai 22. helmikuuta 2016

Silmäniskuja

"Olemme ajatelleet, että kokeiltaisiin sinulle uudenlaisia kyyneltieimplantteja silmien hoitoon. Voisimme aloittaa toimenpiteen heti." Vajaa kolme viikkoa sitten tällaiset uudenlaiset implantit asetettiin Kysissä kyynelkanaviini ja noista kahdesta pikkutulpasta alkoi todellinen syöksy- ja kipukierre. Pian operaation jälkeen sain voimakkaan allergisen reaktion ja silmien polttelu ja kuivuus räjähtivät käsiin. Normaalin viidentoista kostutustipan sijaan jouduin käyttämään kolmekymmentä pipettiä päivässä ja lisäksi vielä säännöllisesti antibioottitippoja. Vasemman silmän implantti päätti vielä lähteä liikenteeseen ja hankasi kurjasti silmämunan pintaa aiheuttaen sähäköitä, lieskamaisia iskuja. Oli selvää, että tulpat olisi saatava ulos keinolla millä hyvänsä, mutta koska silmät olivat niin tulehtuneet ja turvonneet lääkärit eivät uskaltaneet lähteä irroittelemaan niitä, joten sain vielä lisää antibiootteja niin suoraan silmiin kuin sisäisestikin. 

Kukaan ei usko, kuinka paljon odotin viime torstaita, kun lääkäri puudutti silmät (kunpa tuota ainetta saisi kotiinkin!) ja alkoi työntää pitkällä neulalla tulppia ensin pidemmälle kyynelkanavaan ja sieltä jatkoi niiden liikuttamista aina kyynelpussiin saakka. Lääkäri lupasi, että toimenpide ei ole kivuton ja hän kyllä myös piti lupauksensa, mutta vannotin, että kestän. Tulpat eivät irronneet odotetusti (neula oli välillä nenäluussakin) ja silmiäni jouduttiin rajusti ronkkimaan. Olin kuitenkin niin iloinen, kun tulpat saatiin lopulta irti, että huomasin hyppeleväni Kysin pihalla kevätauringon väläytellessä ensimmäisiä, lämpöisiä säteitään. 


On selvää, että kipu ei jäänyt sairaalaan, sillä silmät ovat kauttaaltaan ärsyyntyneet kaikesta tapahtuneesta. Onneksi jääkaapissa on kuitenkin tukeva tippa-arsenaali, joten täältä noustaan vielä; hitaasti, mutta sitäkin suuremmalla sisulla! Ihanaa viikkoa kaikille!


maanantai 15. helmikuuta 2016

Minä olen Mimi

"Nimeni on Mila, mutta kutsun itseäni nimellä Mimi. Jostain syystä saan kaikki hymyilemään kertoessani uuden nimeni. Olen reilu puolitoistavuotias iloinen ja temperamenttinen pikkuemäntä. Pikkuvauvana itkin kyllä paljon ja käydessäni tuolloin vyöhyketarapiassa täti sanoi, että tämä tyttö tietää tasan mitä tahtoo eikä anna piiruakaan periksi. Hän oli ihan oikeassa, mutta olen minä pikkuisen herkkäkin.

Olen tullut nyt siihen ikään, että rakastan kiipeilyä. Äiti ei oikein tykkää, että minut löytää kiipeilemästä milloin ikkunalaudalta ja keittiötikkailta ja kiipesinpä yksi päivä niin vikkelään mökin parvelle, että äiti ei ehtinyt edes voileipää voidella. Minua hihitytti, kun äiti oli niin hidas eikä meinannut löytää minua. Toinen lempijekkuni on mennä vaatteet päällä märkään suihkukappiin. Ihan kuin leikkisi kuralätäkössä, mutta ei tarvitse olla päällä niitä hikoilevia kuravaatteita. Ihan huippua!

Puolitoistavuotta minä valvotin äitiä ja isiä. Minusta oli mukava tehdä yöllisiä seikkailuja ja pohtia maailman menoa täydenkuun aikaan. Nyt olen kuitenkin huomannut, että jaksan itsekin paremmin leikkiä, kun nukun öisin lempikoira kainalossani ja äiti toisella puolella. Nukutaan äitin kanssa tuvassa ja isi on laitettu parvelle koisaamaan. Jostain kuorsauksesta se äiti puhui. Mitähän se tarkoittaa?

Tällainen pirteä, piimää rakastava tyttönen minä olen. Sanat menee vielä vähän sekaisin; "tukka" löytyy välillä kengästä ja "kukka" potasta ja mummikin lipsahtaa välillä "muumiksi", mutta kyllä minä jo ymmärretyksi tulen. Pusu on alusta asti ollut helppo sana ja rakastankin antaa isoja moiskauksia. Isin partaan on paras antaa pusu, se kutittaa kivasti. Hihi. "

Me toivotetaan Mimin kanssa mukavaa viikkoa ja aurinkoisia päiviä teille kaikille!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Paska raha

Meidän kosteusvaurioremontti on edelleen kesken. Ennen kuin remonttia aloiteltiin, ajattelin naiivisti, että hommahan käy kätevästi. Kaikki alas, kuivurit laulamaan ja eikun uutta laattaa ja lattiaa pintaan. Jos kaikki osapuolet olisivatkin hoitaneet tilanteen aikuismaisesti, remontti olisi hoidettu noin ja olisimme jo aikaa sitten päässeet takaisin asuntoomme. Mikä tästä asiasta tekee sitten niin paskamaisen vaikeaa? Syytä ei tarvite lähteä sen kauemmas etsimään kuin kukkaron nyörien väleihin. Raha, tuo maailmamme kaikista suurin vallan väline.

On aivan uskomatonta, että olemme joutuneet taistelemaan aivan kaikesta. Siitä, miten paljon kuivatetaan, mistä kuivatetaan ja mitä puretaan täysin. Olemme joutuneet vahtimaan joka vaiheen ja vaatimalla vaatineet, että remontti suoritetaan oikein ja pykälien mukaan. Juurikaan ketään ei ole kiinnostanut inhimillisyys, kaiken määrää raha ja budjetit. Tämän remontin myötä en epäile enää yhtään, miksi tämä maa on täynnä homeasuntoja sekä sisäilmaongelmaisia talon rotiskoja. Olemme käyttäneet asunnossa koko ajan omakustanteisesti erityisasiantuntijaa, joka on antanut kullanarvoisia vinkkejä remontin etenemiseen ja luonut uskoa, että pitää vaan jaksaa taistella ja pitää omia puolia, vaikka välillä tekisikin mieli jo heittää pyyhe kehään. Huvittavinta tässä on se, että kaikkeen riitelyyn ja väittelyyn on mennyt tolkuttomasti aikaa, eikä sillä olla säästetty yhtään mitään. Ainoastaan on jouduttu tekemään vaiheita uudelleen ja se jos joku maksaa. 


Muutimme väliaikaisesti evakkoon vanhempieni mökille viime lokakuussa. Haravoimme tuolloin Milan kanssa lehtiä aitan alta. Vietimme täällä joulun ja uuden vuoden ja nyt luonto näyttää jo pieniä kevään merkkejä vettä tiputtavine räystäineen. Kolmannen vuodenajan vaihtuessa, neljässä kuukaudessa muutamaa hullua neliötä ei ole saatu kuntoon. 

Kerran koko omaisuuden menettäneenä, kymmenen kertaa muuttaneena ja sairauden kohdanneena, minun elämääni ei hallitse raha, vaan jotkut aivan muut asiat. Ja tämä jos mikä on kirkastunut rantausaunan pehmeiden löylyjen tunnelmassa.