Arjen helmiä

Arjen helmiä

torstai 18. elokuuta 2016

Äiti ja tytär

Tiesin sen jo synnytyslaitoksella. Olemme tyttäreni kanssa hyvin erilaisia. Siinä missä itse olen enemmän rauhallinen ja tasainen ihminen, tyttäremme on räiskyvä tulisielu, jolla tulivuori purkautuu sen sata kertaa päivässä. Siihen ei tarvita paljoa. Yksi mutturalle mennyt sukka, liian aikaisin aukaistu banaanin kuori tai liian iso lusikka aamupuurolla. Naks, soppa on valmis. Aluksi koin sen hämmentävänä ja tuli olo, kuinka osaan kasvattaa näin temperamenttista ja kovapäistä lasta. Kuinka osaan asettaa rajat tukien kuitenkin tytön omaa persoonaa? Se on vaatinut opettelua ja pitkää pinnaa, mutta nykyään en enää osaisi aloittaa aamua ilman justiinamme muttura suuta ja kurtistunutta otsaa. "Äiti, "pikkurit" (pikkuhousut) on vinosha."

On meissä yhteistäkin. Olemme kovaäänisiä kikattelijoita. Saatamme pötköttää pitkään sängyllä ja tehdä toisille muurahaishyökkäyksiä ja erilaisia kutitustemppuja. Mila on kova jekuttelemaan ja aina pieni pilke silmäkulmassa. Olen myös yllättynyt, että jo kaksi vuotiaalla voi olla hauska huumori, jolle saa vedet silmissä nauraa. 

Meillä on molemmilla samat kasvojen piirteet ja pieni nenä."Kissannenä" aina äitini sanoo. Rakastamme pitkiä, rentouttavia suihkuja, eväsretkeilyä ja vauvojen hoitamista. Pidämme kävelemisestä ja uimisesta, inkiväärijuomasta ja mustikkapiirakoista. Ja pusujen antamisesta, tietenkin.

Joka ilta hammaspeikkojen metsästyksen jälkeen ja muutaman seinään lentäneen tahnapötkön päätteeksi painamme päät tyynyyn. Vieressämme köllöttää isosilmäinen hiiri, muumipeikko, nalle, vauva ja Minni. Mammutti, vompatti ja Vilpertti. Se on nyt se ikä, että pehmoeläimet ovat kultaakin kalliimpia. Annan suukon ja rauhoitumme unille. Joka ilta tyttäremme vielä kömpii ennen nukahtamista luokseni ja antaa ison märän moiskauksen suoraan suulle. Esitän nukkuvaa, mutta sydämeni hymyilee joka ilta.






tiistai 16. elokuuta 2016

Remonttia ja pumpulia

Taas olisi niin paljon kirjoteltavaa, ettei oikein tiedä mistä alottaisi! Paljon on kuitenkin tullut kyselyjä kuinka remonttimme ja asuntotilanteemme jakselee, joten jospa tänään vähän siitä kertoilisin. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, asunnossamme todettiin VIIME vuoden lokakuussa kylpyhuoneesta laajalle levinnyt kosteusvaurio. Asuimmekin liki puoli vuotta vanhempieni mökillä, mikä oli mielenkiintoista, vähäoireista ja tunnelmallistakin aikaa. Valitettavasti palattuamme asuntoon, oireilin edelleen voimakkaasti. Kosteutta löytyi yhä eteisen seinästä ja lattiasta ja jälleen alkoi uusi eristämis- ja purkurumba. Vasta loppukeväästä kosteusvaurio saatiin kokonaan taltutettua, mutta päätimme samassa rytinässä, asiantuntijan kanssa yhteistyössä vähentää koko asunnosta kemikaalipäästöt minimiin. Niinpä ollaan yksitellen jokainen huone koluttu läpi ja poistettu muun muassa kaikki lastulevypinnat, vanhat kaapistot, vanhaa, haisevaa materiaalia olevat verhokapat, vanhat tapetit ja listat. Tämä operaatio jatkuu edelleen, mutta onneksi aletaan olla jo pitkällä! WC-pönttö päätti heittäytyä vielä uudelleen hankalaksi ja sen oikut on saanut omat oireeni taas pahenemaan aika lailla. Mutta onneksi siihenkin on korjaajat tulossa, joten jospa pikku hiljaa saataisiin syksyn pimeinä iltoina taputeltua tämä maailmanlopun remonttihässäkkä. Onhan tämä ollut aika raskasta elää jatkuvan kaaoksen keskellä, mutta selvitty ollaan. Jos kaikki vaan menee nyt hyvin, niin mielelläni kerron teille lukijoille, mitkä aineet sopii tällaiselle superherkälle ja mitkä on ihan no no! Mutta niistä lisää myöhemmin.

Tänään ei kuitenkaan murehdita vaativia oireita, vaan tehdään hyvää ruokaa ja vietetään 2-vuotis- eli pumpulihääpäiväämme. Elämä ei todella ole ollut viime vuosina kovin pumpulissa tanssimista, mutta onneksi vaikeuksienkin keskellä voi viettää myös niitä ihania hetkiä.


 "You can"t have a perfect life. But you can fill it with perfect moments."
Mukavaa viikkoa kaikille ja ihania, tunnelmallisia alkusyksyn päiviä!