Arjen helmiä

Arjen helmiä

lauantai 24. syyskuuta 2016

Sairaudelle voi nauraa

Olin viime viikonloppuna jälleen opiskelemassa koulussa ja yövyin ihanien sukulaistemme luona. Söimme hyvää ruokaa, joimme lasit viiniä, kävimme saunassa ja vietimme mukavan rentoa iltaa. Laitoimme sukulaisemme kanssa pedin yhdessä ja virittelin omat lakanani petivaatteiden päälle. Ei mennyt kauaa, kun kipu silmissäni oli taas niin jäätävää ettei ole sanoja. Tajusin heti, että lakanani olivat kotona kuivumassa remonttialueen lähellä ja eikös ne ollut saanut kemikaalikuorrutteen pintaansa. Ajattelin Sannin laulun sanoin, että "mitähän vi**ua, mulla alkaa huumori loppua... Salassa mietin, että pujotan ne johonkin pussiin, suljen sen ja nukun sitten vaikka ilman lakanoita. Kunnes. Sukulaiseni näki tilanteen ja touhuiluni.
Ja ette usko, siitä se sitten lähti. Meidän hillitön nauruhepulikohtaus. Kikattelimme heidän liinavaatekaapin luona, mikä näistä olisi nyt hyvä ja nauroimme, että aamulla olen purkanut varmaan koko kodinhoitohuoneen ja testannut kaikki läpi, eikä ovea saa enää kiinni. Nauroimme myös, että minne uskallamme omat oireiluttavat lakanani työntää ja juttu vain paisui ja paisui ja lopulta vedet silmissä mahat kippurassa nauroimme koko jutulle. Sukulaiseni on todella empaattinen ja ymmärtävä, siksi pystyimmekin vapautuneesti käsittelemään vaikeaakin aihetta.

Tuon jälkeen mietin pitkään, että joskus sairaudelle on hyvä osata nauraa oikein kunnolla. Se on osa sairastumisen käsittelyä, että sen herättämistä todella ikävistä ja synkistä tunteista huolimatta pystyy myös haistattamaan sairaudelle pitkät ja osaa kivun varjolla heittää huumoria. Se on todella terapeuttista ja vapauttavaa. 

Tämän tekstin johdattelemana oikein aurinkoista viikonloppua jokaiselle teille lukijalle! Uskaltakaa nauraa :)




tiistai 6. syyskuuta 2016

Kuinka opiskelut sujuukaan?

Olen tosiaan nyt aloittanut vyöhyketerapiaopinnot ja heti ensimmäisestä oppitunnista alkaen homma on tuntunut todella omalle jutulle! Vähän jännitin, millaiset reaktiot saan oppilaitoksen tiloista, mutta kaikeksi onneksi vanha kivirakennus on osoittautunut kuitenkin ihan siedettäväksi paikaksi ja avonaiset ikkunat tuovat vielä lisähelpotusta olotilaan. Opiskelupäivät ovat hyvin intensiivisiä sisältäen paljon teoriaa ihmisen anatomiasta, heijasteista ja eri radoista ja usein päivän lopuksi etsimme näitä oppimiamme asioita toistemme kehoista. Meillä on todella hyvä porukka, joten yhtään ei tarvitse jännittää ja ihan rentoutuneesti voimme tutkiskella toisten varpaita ja kasvojen lihaksia. Nyt saimme kotitehtäväksi tehdä ensimmäiset kevyet hoidot lähipiirille ja mies pääseekiin käsittelyyn heti tänä iltana. Olen ajatellut, että yritän kokeilla josko meidän tyttökin malttaisi pienen hetken pysytellä paikoillaan ja saisin tehtyä hänellekin käsittelyn.

Pakko vielä kertoa, kun viime kerralla toimin opettajan parina ja hän teki kehooni KEVYEN hoidon, niin ette usko sitä hikoilun määrä samaisena päivänä ja iltana. Tuntui oikein, miten kehossa lähti joku liikkeelle ja hikeä puski todellisella rytinällä! Itselleni todellakin valkeni, miten voimakas ja kokonaisvaltainen tämä hoitomuoto on ja säännöllisistä käynneistä voi saada apua niin moneen vaivaan! Kirjoittelen jatkossakin tänne, miten opiskelut etenee ja enemmänkin koulutuksesta. Nyt kuitenkin alamme pikku neidin kanssa puolukkapuuron tekoon. Aurinkoisia syyspäiviä kaikille teille!