Arjen helmiä

Arjen helmiä

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kuinka monta lasta?


Olen aina rakastanut lapsia aivan ylikaiken. Jo pienenä leikin aina nukeilla ja nautin siskon lapsien hoitamisesta valtavasti. Sisälläni elää pieni kanaemo, joka rakastaa sitä ajatusta vieri vieressä nököttävistä pikkusängyistä, pirtinpöydän alla kutittelevista pikku töppösistä, pitkästä hammasmukirivistöstä ja värikkäästi pursuavasta pyykkivuoresta. Olen nähnyt itseni aina suurperheen äitinä, leikkimässä ja laulattamassa.

Kehoni päätti kuitenkin toisin. Raskaus itsessään oli raskas kokemus. Pahentunut astma, toinen toistaan vaarallisemmat, näkökykyä uhkaavat silmätulehdukset, kilpirauhasen vajaatoiminnan puhkeaminen, sairaalahoitoon johtaneet rajut supistelut ja kuukausia jatkunut ennenaikaisen synnytyksen pelko. Lopulta synnytys sujui kuitenkin kaikessa vauhdikkuudessaan hyvin, mutta sekä hengitystie- että erityisesti silmäoireeni pahenivat synnytyksen jälkeen todella merkittävästi, ajoittain jopa invalidisoiviksi saakka.

Lääkäreiden kanssa olemme keskustelleet aiheesta, miten oireideni kävisi mahdollisen toisen raskauden kohdalla, mutta selkeää vastausta kysymykseen ei ole. On kuitenkin erityisen todennäköistä, että oireet pahenisivat edelleen. Siksi olemmekin tehneet sen päätöksen, että pysymme pienenä, yhden lapsen perheenä.

Olemme saaneet kuitenkin terveen, aivan ihanan tyttären, josta olen enemmän kuin kiitollinen. Hän on parasta, mitä meille on koskaan tapahtunut ja minulla ei ole edes sanoja kuvaamaan, kuinka rakas Mila on. En tule koskaan unohtamaan ensimmäisiä pieniä potkuja, ensimmäistä yhteistä katsetta, pieniä kesältä tuoksuvia varpaita, sydämensulattavaa ensinaurua. Ne kaikki hetket kulkevat
sydämessäni aina mukana.

"Sinun ensimmäisestä henkäyksestäsi
minun viimeiseen hengenvetooni olet
tärkeimmällä paikalla sydämessäni.
Olet rakkaimpani, suurin 
iloni ja onneni.
Olet auringonsäteeni ja 
tärkein syy hymyyni.
Olet kaikkein kallein lahjani."













lauantai 8. huhtikuuta 2017

Napu pappula

Ensi kerralla ajattelin kirjoitella vähän syvemmistä aiheista, mutta tänään on vuorossa meidän kohta kolmeveen salaisen arkun viimeaikaisia tuotoksia.

"Äiti teetkö minulle taas sitä pielujumppaa?" (Tytär pyytää vyöhyketerapiahoitoa, joka usein kyllä auttaa vatsanväänteisiin. Kyllähän homma hoituu tuollakin nimellä.)

"Minä: Otako kananmunan?
 Mila: Kyllä otan, mutta ilman sitä palloa." (Keltuainen ei ole ykkössuosikki.)

"Minä: Tänään syödään kalaa ja perunoita.
  Mila: Minä en äiti JAS-KA tänään nielaista." (Tätä kommenttia käytetään usein, kun ruoka ei ole sitä mieleisintä.)

"Onpas täällä kivan olanssia (kirjaston siniseksi valaistu WC)!" (Meillä värit vielä hakevat paikkaansa.)

"Minulla onkin äiti tämmöinen napu pappula" (Aluksi en ymmärtänyt, ennen kuin hoksasin, että sanon itse aina napaa napa nappulaksi.)

"Mila soittaa mummille ja toteaa ensimmäisenä puhelimeen "Voi Vi**u, tuli pielu". (En tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.)

"Lääkärissä korvien tutkimisen jälkeen neiti tokaisi lääkärille: Kuule setä, olinko minä tooosi rrreipas tyttö?" (Kyllä lääkäriä nauratti.)

Joka päivä tulee uusia sutkautuksia, kun vaan muistaisi aina kirjoittaa ylös näitä. Huomenna onkin jännä päivä, kun päästään virpomaan. Mukavaa viikonvaihdetta jokaiselle!